tiistai 27. kesäkuuta 2017

Taulu Savupainannalla

Alkukesä on valitettavasti ollut melko sateinen. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että silloin kesälomalaisilla on aikaa tehdä myös askarteluja sisätiloissa! :) Siksi tarjoammekin kuvallisen ohjeen, jolla voi tehdä itselleen tai lahjaksi kivan taulun savupainanta-tekniikalla! Samaa tekniikkaa voi myös käyttää esim persoonallisten korttien tekemiseen.

Tekniikkaan tarvitaan erilaisia puiden tai kasvien lehtiä, joten nyt kun luonto on vehreimmillään, on hyvä aika tehdä tätä tekniikkaa. Tekniikkaa voi myös hyvin tehdä ulkona, esim nuotiotulen ääressä.

Tarvitset: lehtiä, ruokaöljyä, siveltimen, laatan, liekin (kynttilä tai vaikka nuotio) ja paperia. Jos haluat tehdä taulun kehykset itse, tarvitset vielä pahvia, puikkoliiman, kuivia oksia, oksasakset ja kuumaliimaa.


Levitä siveltimellä laatan pintaan ohut kerros ruokaöljyä.


Pidä laatan öljyttyä pintaa lähellä liekkiä, jolloin se mustuu noesta. Siirtele laattaa, jotta saat nokea isommalle alueelle.


Paina nokiseen laatan pintaan lehti (nurja puoli). Sivele sormella, jotta joka kohtaan tarttuu nokea.


Paina lehti noettu puoli paperia vasten ja silitä jälleen sormella jokaista kohtaa, jotta noki tarttuu paperin pintaan.


Sommittele erilaisia lehtiä haluamallasi tavalla.


Levitä paperin nurjalle puolelle puikkoliimaa ja liimaa paperi pahviin.


Kerää kuivia oksia (mallissa käytetty kuivunutta pajua) ja leikkaa siitä sopivan mittaisia pätkiä. Liimaa muutamia oksia kuhunkin reunaan kuumaliimalla. Jos haluat taulun roikkumaan, tee ennen oksien liimaamista reiät rei'ittimellä kahteen kulmaan, ja solmi niistä esim juuttinauhaa ripustusta varten.





Laita valmiit taulut esille! Toinen kuvan malleista tehty yhdessä 3 vuotiaan kanssa, joten hyvin pienenkin lapsen voi ottaa mukaan tähän tekniikkaan. Aikuisen kannattaa tehdä osiot, joissa käytetään tulta ja kuumaliimaa. Mukavia askarteluhetkiä!

-Luomuspajan Kerttu









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti