Luomuspajalla on lähiaikoina innostuttu munankuorimosaiikista, ja sitä ovatkin useat tyky- tai muut ryhmät olleet tekemässä ja pitäneet kovasti. Tässä blogipostauksessa tarjoamme kuvalliset ohjeet tekniikan tekemiseen. Ohjeessa on päällystetty rairuohoistutuksia varten kaksi vanhaa säilykepurkkia, joten kyseessä todellinen kierrätysaskartelu! Tekniikkaa voi tehdä vaikkapa myös pahvi-, puu-, ja lasipohjalle tai keraamiselle ruukulle.
Työtä varten tarvitset peltipurkin, liimaa (erikeeper tms), puhdistettuja kananmunankuoria, vesipurkin, leivinpaperia, hiomapaperia, lakkaa, akryylimaalia ja pensselin.
Liota kuoria viileässä vedessä ja irroita kuorista kalvo.
Levitä peltipurkin pinnalle liimaa pienelle alueelle kerrallaan.
Paina munankuoren palanen (kupera puoli ylöspän) pienellä
leivinpaperipalalla kiinni purkin pintaan. Hankaa hieman sormella, jotta
palanen "räsähtää" rikki ja varmasti kiinnittyy liimattuun pintaan.
Jatka näin, kunnes koko pinta on täytetty munankuorilla. Pieniä koloja voit täydentää coctailtikkua apuna käyttäen, ja siirtää sen avulla pieniä palasia tyhjiin koloihin.
Kun liima on kuivunut, hio hienolla hiomapaperilla (esim 240) kevyesti pinnasta mahdollinen liima ja irtopalat pois.
Maalaa pinta akryylimaalilla. Työn voi tehdä myös niin, että pohjan maalaa akryylimaalilla ennen kuorien liimaamista, ja munankuorien päälle maalaa vesivärillä, jolloin työn jälki on hieman erinäköinen.
Kun työ on maalattu ja maali kuivunut, hio jälleen pintaa, jolloin siihen syntyy värieroja munankuorien tullessa osittain esiin maalin alta.
Hionnan jälkeen lakkaa työ joko siveltimellä levitettävällä kalustelakalla, tai spraylakalla. Tällöin työstä tulee kestävämpi. Istuta lopuksi purkkiin rairuohoa, kauraa tai ohraa!
Tällä tekniikalla saa todella kivoja koruja, avaimenperiä ja muita pieniä töitä valmiiksi. Tai sitten voi päällystää kokonaisia huonekaluja! Luomuspajalla pääset päällystämään munankuorimosaiikilla istutusruukun 26.4.2017 klo 17-19.30, joten ilmoittaudu pian mukaan!!!
-Luomuspajan Kerttu